Pitkällisen pohdinnan tulos

Mietin pitkään ja hartaasti että alkaisinko kirjoittamaan blogia. Ajattelin että kaverit ei ehkä jaksa katsella kun postailen facebookin kuvia milloin mistäkin, matoista tai vaikka risotosta.

Jos mulla olis blogi, voisin kaikessa rauhassa latailla kuvia ja kertoilla tarinaa kuvan takaa.

Kirjoitin lapsena päiväkirjaa, en kovin aktiivisesti mutta kirjoitin kuitenkin. Blogi voisi hyvinkin toimia ikään kuin puuhapäiväkirjana,  siitä mitä tuli tehtyä. Lähtökohdiltaan maalaisena kun ei oikein osaa olla tekemättä mitään. Jos vaan istuskelee niin tulee syyllinen olo. Vähintääkin on neulottava.

Sukkien teko on aina ollut lähellä sydäntä ja ensimmäinen sukka valmistuikin jo ennen kouluikää. Mommo auttoi alkuun ja opasti, äiti teki kantapään. Ja vaikka sain kuulla että ”tuleekohan siitä mitään”, niin tulihan siitä. 

Niistä ajoista on kyllä jo aikaa ja sukkiakin on tullut tehtyä yks jos toinen pari. Kuviolla ja ilman. ”Anelmaiset” on viimeisin villitys ja niitä onkin tullut tehtyä jo toistakymmentä. Alkuun ajattelin että niihin kuluu aikaa, mutta itseasiassa ne valmistuvan nopeammin kuin yksiväriset. Villatakin tekokaan ei ole niin isotöistä kuin sitä alkuun kuvittelisi.

Ruoanlaitto on viimeaikana alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Aiemmin tein ruokaa koska oli pakko. Nykyisin kokeilen uusia reseptejä ja usein ne jopa onnistuu. On tullut tehtyä kaikenlaista avokadopastasta itsetehtyyn voitaikinaan. Jälkimmäisen tekoa en voi suositella, ei se sen kummemman makuista ole kuin kaupan oma…

 

Liikunta on myös lähellä sydäntä ja yritän raivata siihen aikaa kaiken muun touhuamisen  ohessa. Vaihtelevalla menestyksellä.

Aikaa kuluu kesäisin mökillä jossa on myös jos jonkinlaista puuhaa. Ongelma tuntuu välillä olevan siinä että tunnit ei päivässä riitä. Mutta hiljaa hyvä tulee. Mikäs kiire täs on, valmiis maailmas.